Kesätyö(tön)

 Jos kirjoittaisin kesätyöhakemusta, voisin kuvailla itseäni ahkeraksi, innostuneeksi, ihmisystävälliseksi, puheliaaksi tai nopeasti oppivaksi, eikä mikään siitä olisi valetta. Olen täysillä mukana kaikessa, mitä teen, koska sellainen minä vain olen. Haluan aina tehdä parhaani enkä anna periksi milloinkaan. Saavun ajoissa paikalle ja kohtaan ihmiset hymyissä suin.

Tänäkään vuonna en tosin kirjoittanut yhtäkään varsinaista kesätyöhakemusta. Mikä on syy sille? Olenko laiska, aikaansaamaton ja epäitsenäinen nuori? En. Minä olen vammainen. Mahdollisuuteni ylipäätänsäkään tehdä ja mennä ovat hyvin heikot verrattuna muihin omanikäisiini, sillä jalkani eivät toimi.

Kysyin kyllä erästä hommaa, selaamistani sadoista ainoaa, johon minäkin kuvittelin pystyväni. Vastaus oli lyhykäisyydessään: "Kyllä periaatteessa olisi tämä homma mutta et pärjäisi siinä." Minut tiedettiin paikassa jo etukäteen, ja liikuntavammani oli myös tiedossa. Melko pienellä mukautuksella olisin pärjännyt yhtä hyvin kuin kuka tahansa vammaton, mutta vastaan ei olla valmiita tulemaan.

Syksyn koittaessa taas sukulaiset, ystävät ja opettajat kyselevät kesätöistä. Kyllähän jo tämän ikäisellä pitäisi joku homma olla. Ei voi olla niin saamaton, ettei edes kesätyötä ole saanut. Ihan kaikilla se ei valitettavasti vain ole itsestään kiinni. Olen aivan takuuvarma, että minullakin olisi nyt kesätyö, jos vain seisoisin omilla jaloillani.

Meillä vammaisilla on mieletön määrä ajatuksia, mielipiteitä, kokemusta ja taitoa, mutta yhteiskunta ei arvosta niistä mitään. Ainoa, jolla on mahdollisuus pärjätä tässä maailmassa, on miesoletettu, valkoinen, vammaton hetero. Vammaiset ovat maailman suurin vähemmistö, mutta me jäämme silti huomaamatta joka ainoa hetki. 

Ihmiset eivät arvosta älyä, koska jalat eivät toimi. Kuvitella, miltä se mahtaa tuntua. Minun, kuten ei monen muunkaan, tarvitse kuvitella, sillä se on arkielämää. En minä välttämättä haluaisi olla vammaton, sillä itse vammani ei häiritse minua puoliksikaan yhtä paljon kuin yhteiskunnan asenteet. Sen lisäksi valtavan monta kokemusta olisi jäänyt kokematta, samoin lukuisia ihmisiä tapaamatta. Haluaisin maailman muuttuvan, enkä minä jaksa kantaa koko muutosta harteillani.